In English    
 
Etusivu Yleisinfo Yleisö Kilpailijat Uutiset & Media Toimitsijaksi
 Uutiset ja Media
Uutiset
Media accreditation
Tulokset ja Lähtölistat
Lehdistötilaisuudet
Kuva- ja videogalleria
Kartat ja Profiilit
Arkisto
Yhteystiedot

Iloisia suomalaisilmeitä karsinnan jälkeen

Janne Happonen vastasi parhaasta suomalaissuorituksesta henkilökohtaisen mäen karsinnassa. Puijon hiihtoseuran Happonen ponnisti 126 metrin hypyn ja oli karsinnan yhdeksäs.

” Vieläkin tuuli pyörii niin paljon, että voi tapahtua mitä vain. Toivottavasti oli hyvä hyppy, kun Janne Väätäiseltä (päävalmentaja) käy kysymässä ”, Happonen kertoi.

Happonen oli koko viime kauden sivussa reisiluun murtuman takia. Perjantaina kesken jäänyt karsinta ei hyppääjää haitannut.

”Mielelläänhän sitä mäkeen aina menee ja tauon jälkeen innostusta on entistäkin enemmän.”

Matti Hautamäki oli yhdestoista ja paluutaan tekevä Janne Ahonen 17.

”Hyvällä mielellä ollaan kauden alkaessa. Ihan ok karsintahypyksi, ja siitä jatkettiin mihin eilen jäätiin. Uskon että hyppy riittää jatkoon” Ahonen kertoi.

Kahdeksasta suomalaishyppääjästä vain Harri Ollilla oli paikka kilpailussa valmiina viime kauden maailmancupin tulosten perusteella. Seitsemästä karsineesta hyppääjästä kuusi lunasti paikkansa kilpailussa. Lahden hiihtoseuran Ville Larinto karsiutui.

Suomen päävalmentaja Janne Väätäinen osoitti eilen perjantaina jälleen luottoa Kalle Keituria kohtaan valitsemalla tämän joukkuemäkeen. Karsinnassa Keituri ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta lunasti paikkansa lauantain kilpailussa 107 metrin hypyllä.

” Olosuhteet ovat erilaisia, ja viimeiset kaksi vuotta on ollut tasaista eikä joukkuemäessä mukana oleminen ole uusi juttu”, Keituri totesi.

Keiturin mukaan joukkuemäen vaikeaan valintaan suhtauduttiin tyynesti.

”Väätäinen ilmoitti Suomen joukkuemäen kilpailijat kun oltiin syömässä. . Tilanne on nyt sellainen, että meillä on enemmän hyviä hyppääjiä kuin viime kaudella ja jokaiselle tulee talven mittaan mahdollisuuksia”, Keituri peilasi joukkueen tunnelmia.

Rukan henkilökohtainen kilpailu hypätään lauantaina kello 16 alkaen.

Tulospalvelu http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?event_id=26495&cal_suchsector=JP

Teksti: Saana Söderlund ja Alpo Kaakinen

www.nordicopening.com

Nordic Opening tiedotuspalvelut:
Viestintätoimisto JKPROMO OY, Annankatu 29 A 5, 00100 Helsinki, www.jkpromo.com
Lehdistöpäällikkö Jaakko Kantola, puh. +358 40 550 1283, email: jaakko.kantola@jkpromo.com

 
Takaisin

Ylös    Tulosta sivu